keno

Keno-opas

Kuten Lottokin, Keno kuuluu numeroveikkauspeleihin, ja Kenossa pelaaja valitsee 70 numeron joukosta haluamansa määrän numeroita. Arvonnassa valitaan 20 numeroa, jotka muodostavat voittorivin. Peli on helposti muunneltavissa, ja sitä pelataankin Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Virosssa, Latviassa ja Ranskassa.

Kenon juuret juontuvat 3000 vuoden taakse Kiinaan, jossa peli kehitettiin Kiinan muurin rakentamisen rahoitusta varten. Amerikkaan Keno rantautui maahanmuuttajien mukana 1800 -luvulla.

Suomeen Keno lanseerattiin vuonna 2002, ja tänä päivänä se on Veikkauksen toisiksi eniten pelattu peli. Alussa Kenoa pelattiin kerran päivässä, huhtikuusta 2011 alkaen Kenoon tuli ilta-arvonnan lisäksi päiväarvonta, ja halutessaan pelaaja voi osallistua joko päivä- tai ilta-arvontaan tai kumpaankin.

Syyskuussa 2013 Kenoon tuli mukaan kunkkukerroin. Kunkkukerroin -numeron osuttua voittoriville, pelaaja saa voittonsa kaksinkertaisena. Kunkkunumero valitaan arvottujen numeroiden joukosta.

Kenossa on kolme pelimuotoa; peruspeli, järjestelmäpeli ja pelipaketti. Peruspelissä pelaaja valitsee 2-10 numeroa 70 numeron joukosta, ja valittujen numeroiden määrä määrittää pelin kertoimen, jotka ovat kiinteät joka pelitasolla. Panoksen hintahaitari on 0,50€ ja 10€ välillä. Pelaaja voi halutessaan myös antaa koneen arpoa numerot pelitositteeseen.

Pelipakettion pelimuoto, jossa järjestelmä arpoo pelaajalle numerot, mutta niiden rivimäärä ja kenotaso on ennalta määrätty. Pelaaja voi kuitenkin itse määritellä panoksen summan sekä arvontojen määrän samalle tositteelle. Pakettien rivimäärä vaihtelee viiden ja kahdenkymmenen välillä, hinnat taas 2,50 eurosta aina 200 euroon saakka. Pelipaketteja pystyy pelaamaan ainoastaan järestelmän arpomilla numeroilla.

keno_01

Kenon järjestelmäpeli toimii samalla periaatteella, kuin muutkin järjestelmät, eli samaan ruudukkoon pelataan useampi rivi. Kestona Kenoa voi pelata 2-7 sekä 14 viikkoa. Ikipeli taasen kestää niin kauan kuin pelaajan Veikkauksen asiakastilillä riittää varoja. Pelin maksu veloitetaan automaattisesti pelaajan pelitililtä joka päivä klo 10:00. Ikipelin voi keskeyttää milloin tahansa.

Kenon voitonmaksu alkaa heti suoritetun arvonnan jälkeen, ja maksuehdot ovat samat kuin muissakin Veikkauksen peleissä. Lisätietoa Kenosta saa Veikkauksen kotisivuilta osoitteesta www.veikkaus.fi.

Myös monilta nettikasinoilta löytyy Keno. Peruspeliaate on sama, mutta nettikasinoiden Kenossa ei ole kunkkukerrointa, ja numeroita arvotaan vähemmän. Nettikasinoiden Keno toimii lisäksi enemmänkin kolikkopelimetodilla: pelaaja valitsee haluamansa panossumman, rastii mieleisensä numerot ja sen jälkeen pelikone pistää pelin pyörimään. Lisäksi nettikasinoiden Keno pelataan yksin, eli pelaaja ei joudu jakamaan mahdollista voittosummaa muiden pelaajien kanssa.